Välipäivinä LA:ssa - Mona Rapullin matkat vol.2

Joulu tuli ja meni. Ihan hirmuinen hössötys etukäteen, ja kun Joulupäivä on ohi, kaikki koristeet kerätään pois samantien. Vain joulukuusi on paikoillaan ja ostoskeskuksissa ja naapureilla on vielä satunnaisia koristeita jäljellä.
Aattona perhe kävi vielä viimehetken ostoksilla ja teimme tamaleita, maissijauhoista ja lihasta tehtyjä nyyttejä, jotka höyrytetään kypsiksi. Todella hyviä! Illalla kukin sai avata yhden lahjan. Perheen nuorin oli ihan täpinöissä joulupäivänä ja herätti muut ennen 7 am avaamaan loput paketit. Iltapäivällä anopin veli perheineen tuli käymään ja joulupäivällinen syötiin isolla porukalla. Loppuilta menikin leppoisasti köllötellen.
Joulupäivän jälkeen vaihtoehdot olivat patikointi tai päivän reissu Santa Barbaraan. Sisko ei omistanut vaellukseen sopivia kenkiä, joten hyppäsin autoon ja suuntasimme kohti uutta kaupunkia. Ajomatka kesti n tunnin ja perillä pyörimme katuja ja piipahdimme erilaisissa liikkeissä. Isompana erona esim Santa Monicaan tuntui olevan selkeä keskusta. Yleensä liikkeet on sijoitettu sikin sokin, toisin kuin kotona, jossa on keskus ja sen jälkeen haja-asutusalueet. Ilman autoa on täällä ihan turha kuvitella lähtevänsä mihinkään. Julkista liikennettä on nipin napin nimeksi, joten ilman autoa olet tosissaan kotiarestissa. Samanlaista sosiaalista verkostoa ei pääse syntymään, kun kotibileiden pidosta on tehty mahdollisimman hankalaa. Jos melua on edes hiukan, voi naapuri soittaa poliisin paikalle. Henkkarit tarkastetaan, vaikka kyseessä on täysikäiset ihmiset. Omituinen systeemi.
Santa Barbara on enemmän tai vähemmän turistipaikka. Ilmapiiri ja kaupunkisuunnittelu olivat turistimaisia ja tarjolla oli karttoja liikkeiden sijainnista. Mukaan tarttui pääasiassa kuvia ja hyvää mieltä. Mukava kaupunki, josta jostain syystä tuli mieleen Firenze.
Sunnuntai koitti, samoin siskon loma. Ennen lentoa käytiin katsomassa sitä satumaista Hollywoodia tähtien kädenjälkineen. Paikka oli kaaos - turisteja ja look-a-like-hahmoja joka puolella. Transformersin Bublebee oli loistava, Mikki-hiiren taas näyttävän eksyneeltä ja yksinäiseltä.
Micael Jacksonin tähden kohdalla oli mieletön kuhina, kun suuren osan muista laatoista sai tallattua kenenkään kiinnittämättä niihin mitään huomiota. Surullista. Ilman noita tähtiä ja sementtiin painettuja jälkiä, joku voisi siirtää minut kesäiselle Oxford Streetille, eikä ero olisi kummoinen. Mukava siellä oli käydä ja mukava sinne olisi mennä uudestaan.
Pari viimeisintä päivää on mennyt nukkuessa ja haahuillessa. Hiljalleen voisi alkaa miettiä uutta vuotta ja mahdollisia bileitä.

Abrazaos y besos!