18. joulukuuta 2009

Sininen kausi

Ateneumin aula vilisee ihmisiä. Jätämme takit narikkaan ja tungemme kassit lokerikkoon. Laitan Johnny Depp-rillit päähän ja lyttään pääsylipputarran otsaan. Leets gou!
Leijailen lumouksissani sali salilta läpi ja välillä jään tuijottamaan. Useat teokset näyttävät tutuilta, sillä olen tutustunut niihin lukiessani konstvetenskapia. Otan huumaa erityisesti Sinisestä kaudesta. Tulee himo alkaa taas itse maalaamaan.
Picasso on ollut suosikkitaiteilijani pienestä asti. Hänen tyylien kirjavuutensa osoittaa, ettei taitelijan tarvitse pysytellä samassa tyylissä koko ajan. Teosjoukosta löytyy toki niitäkin, jotka voisivat yhtä hyvin olla kolmivuotiaan tekemiä ja näytille on pantu keskeneräisen näköisiäkin skissejä. Niitä en haluaisi olohuoneen seinälle, mutta yllätyksekseni oppikirjoissa tylyn näköiset kubistiset teokset näyttävät jopa komeilta oikean kokoisina. Erään piirustuksen edessä on ruuhkaa. Sen nimi kuuluu suunnilleen näin: "Minotaurus hyväilee nukkuvan naisen kättä turvallaan". Pistämme merkille suuren määrän, etenkin nakujen, naisten muotokuvia ja kirjoitamme vieraskirjaan terveiset. Erityisesti pidin myös Pablosta otetuista mustavalkoisista kuvista, jotka olivat osana taiteilijan elämänkerran esittelyä. Joukossa on kuvia hänen boheemista ateljeestaan, jossa on varmasti helppo inspiroitua.
Kierroksen loputtua kanssakulkijani ilmaisivat lievää pettymystä näyttelyn pienuuteen. "We want more..." Monilla on varmasti ollut giganttiset odotukset näyttelyn suhteen. Onhan tämän suuruisen taiteilijan näyttely harvinainen meillä Suomessa. Kaikenkaikkiaan minusta oli mahtavaa päästä kosketusetäisyydelle omaa idoliani.
Mieleeni muistui eräs noin vuosi sitten kiertämäni Aboa Vetuksen yläkerrassa oleva Matti Koivurinnan säätiön näyttely, jossa näin ensimmäisen Picasson. En muista teoksen nimeä, enkä tiedä, oliko se edes aito, mutta olisin voinut jäädä tuijottamaan teosta puoleksi tunniksi. Jotenkin aloin ihmetellä teoksen moderniutta, vaikka se oli niin vanha. Picasso on syntynyt 1800-luvun puolella. Tunsin silloin jollain hupsulla tavalla päässeeni lähelle jotakin, jota ei ole enää olemassa.
En osaa selittää.

Tsingeling!

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista