Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatekoppi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatekoppi. Näytä kaikki tekstit

30. maaliskuuta 2011

Uusia vaatteita, mm Vintagea!

http://niipinkledjut.blogspot.com/

Laita minulle mailia, mikäli kiinnostuit jostakin kledjusta. nsalmine@gmail.com

21. helmikuuta 2011

yöduunarit tuppaa unohtumaan - juomasi paljastaa

"kun kesytän sen kauluspaidalla, se on helppo tuoda toimistoon"-tyylisiä kuvatextejä on naistenlehtien muotisivut pullollaan. haloo, ei kai duuni tapahdu toimistossa. ottaisitte huomioon tarjoilijat, puutarhatyöntekijät, hoitsut, koristemaalarit ja lehdenjakajat.

ja kuka sanoo, että työasun pitää muuttua juhla-asuksi eikä päinvastoin? ikävä pilata käsityksenne siitä, että kaikki menee aamu kasilta töihin ja pääsee ruuhka-aikaan kotiin. kun maailmassa on myös heitä, jotka duunailevat silloin kun tähtöset tuikkii. toiset käyvät ulkona tuulettumassa päinvastaisessa järjestyksessä kuin valtavirta.

itse saatan istua plankkossa kavereiden kanssa ja chillata muutaman tunnin ennen töihin menoa. perjantai-illan chillauskuteet pitää siis olla helposti muunnettavissa chillistä duuniin. ok, ok. meillä on unovormu, eli toki vaatteet yleensä vaihdetaan. mutta jos ei jaksa roudata viikonloppureissukassia mukanaan plankkoon, on oltava muu ratkaisu.

täten julistan itseni päteväksi antamaan naistenlehtien tyyliin vinkin: "juhlista töihin - näin muutat juhla-asun töihin sopivaksi". *
A) pukemalla kauluspaidan (meillä musta, teillä valkoinen?) valmiiksi päälle, vältyt töissä aikaa vievältä silittämiseltä. näin sinun ei tarvitse olla varttia liian aikaisin pukkarissa.
B) laita tupeerattu chill-nuttura, ja näin tukka on valmiiksi kiinni duunissa, eikä asiakas löydä ainakaan sinun hiustasi alkukeitostaan.
C) yöduunissa pimeys on valttia, joten ei haittaa miten paljon pakkelia levität naamalle. ja jos levität oikein kunnolla, se säilyy chillauksesta - duunissa - ja aina jatkoille asti.
D) mustat housut on yleisin työhousu, paitsi jos olet niin onnekas, että saat pitää omia farkkuja töissä. mutta ei siinä mitään; musta sopii kaiken kanssa. hommaa sellainen housumalli, jossa on lenkit jojoa varten, ja lahkeet tyylisi mukaan suorat tai pillit. itte ompelin mustiin hiihtareihini vyölenkit.
E) lisää asusteet: sellainen kassi, mihin työpopot mahtuu, rento cardigani, näyttävä kaulaketju, ehkä joku vesti, joka jemmaa työpaidassa olevat mumm-champagna-etiketit tai duunimestasi nimen. ja jos ei muuta, niin näyttävät popot.

nyt asusi ei paljasta duuniin menoasi. juomasi paljastaa

*kirjoittaja on yökerhossa töissä, ja vinkit on räätälöity kyseiseen duuniin

2. helmikuuta 2011

Talk about Jojo-effect

   Joskus luulet, että olet löytänyt Sen Oikean. Mutta sitten paljastuukin, ettei se ollutkaan. Ja mikä pettynyt ja mälsä fiilis siitä tuleekin!! Harmittaa-harmittaa.?

   Se olikin liian pieni.

   Sillä minä en taatusti ole liian Iso! Olen viime viikkoina laihtunut aivan itsestään perus 53:sta 50,2:n. Itse on ihan hyvä fiilis. Edelliskesänä lihoin epäsännöllisten työ- ja unirytmien ansiosta 57:n, kun aineenvaihdunta tyssäsi. Saatoin olla tukalana massun toimimatta jopa 3-4 päivää. Kakkalääkkeet eivät auttaneet pidemmän päälle (ja niihin voi jäädä koukkuun). Vihannesviikot helpottivat suolen hommaa ja söin päivittäin luumupilttiä kaffen kanssa aamupalaksi, kunnes lopullisen helpotuksen toi ramppikuume (opastusten alkaminen museolla).

   60-luvun vintageleninki siis laajennettavana Mina de Viikin kynsissä. Toivoa saa, että saumavarat ovat riittävät yläselän kohdalta. Enää ei taida ehtiä rintojenpienennysleikkaukseen.

28. tammikuuta 2011

Se oikea tuli kaapista

Ollaan kaasojen kesken painittu mekkopulman kanssa jo pikkujouluajoista saakka. Tämän kokoisesta kaupungissa ei yksinkertaisesti ole mitään päälle pantavaa systerin häihin! Kunnes vilkaisin kaapin perällä olevaan vaatepussiin. Aukaisin vetoketjun ja häikäistyin: Se oikea olikin koko ajan ollut kaapissa! Turkoosi, Lontoon Vintage Retro-liikkeestä parilla kymmenellä punnalla löydetty leninki jostain 60- ja 70-luvun välillä.

Who knew? Se oikea voikin olla lähenpänä kuin sitä luulee..

1. tammikuuta 2011

Niipin Kledjuja päivitetty!

Niipin nettikirppistä on päivitetty. Mukana muutama uutuus ja paljon vanhoja helmia. TJEU.

11. marraskuuta 2010

Niipin kledjuissa uutuuksia

Sori kun keskityn nyt pelkästään Niipin kledjuihin. Nyt on kirjoitusinspis tultu purettua pelkästään kouluhommiin, joita olen koittanut silmät ristissä ja ruksissa väsätä. :) Mutta, don´t worry. I´ll be back...

Niipin kledjuissa muutama uutuus. Aina tulee lisää. Käykää nyt edes kattomassa ja auttakaa mua pääsemään niistä eroon. Mm 60-luvun Vintage-tunika on jo päässyt Joensuuhun saakka hyvään kotiin =)

<3 Niippi

4. marraskuuta 2010

Niipin Kledjuissa jo 83 kohdetta esillä!

Kaikki äkkiä tsiigaamaan Niipin kledjut! Siellä on nyt jo 83 vaatetta ja asusteita esillä :) Sekä naisille että miähille.

27. lokakuuta 2010

Niipin kledjut avattu!

Osoitteessa http://www.niipinkledjut.blogspot.fi/ on jo muutamia kledjuja esillä. Lisää tulossa. Kyselyt sähköpostiosoitteeseen nsalmine@gmail.com.

25. lokakuuta 2010

Niipin kledjut

Puolia työttömistä uhkaa ikuinen työttömyys. Suomi on köyhä. Ei ne mistään kirppaleilla suostunut maksamaan. Täten avaan viimeistä keinoa uhoten oman kirppiksen netissä. Niipin kledjut, coming sooooon...

28. toukokuuta 2010

Takkimekko

Katsokaa, mitä minä löysin.

25. toukokuuta 2010

Onni löysi Manhattanin

Poljettiin M&M:n kanssa Manhattanille tekemään löytöjä. Ja niitähän siellä tehtiin. Löysin kukkaisselkäisen farkkuliivin, adidaksen punaisen verskatakin (lasten kokoinen, niskalaupussa tussilla raapustettu nimi "Nenna") RUKKAn valkoisen sadetakin, pienen mustan nahkaisen selkärepun (Best & Bag), ruskean nahkalaukun (Brunelli), miesten, prikulleen Halipepulle passelit purjehduskengät sekä TPK:n vyölaukun, o sist men inte minst: Breakfast at Tiffany´s DVD:n.

Mina de Viik, saat Colan laukkusi takaisin. Kiitti lainasta.

22. toukokuuta 2010

Wishful Makeup

   Cut my pantyhose right under the knee and turned them into bycykle pants. Thank´s, but I´m not the genious here. Got the idea from ELLE mag. Can´t load the pics now, cause someone has hidden the pipeline.
   Woke up one a em. Laid around for a while, hoping that Hugbut would swich the playstation controller to me. Didn´t get lucky. Threw him with a cussion, trying to get his attention. "Au! That hurt!" (Oh my gosh, it´s only a pillow, not a stone..) So, it didn´t help.
   Went to the kitchen. Put pink rubber glowes on and made the dishes aggressivly. Took a 50 min run. Got home swetty. Gave Hugbut a kiss. Felt better emediatly. Took a shower, put a flowerdress on combined with leopard patterned bycykle pants and a bowtie on my head and went to Kerttu to wash laundry and have lunch with Hugbut and Jason (pronounced french). The boys took the hamburger buffe and I took the chicken sallad. Lot of oil in the dressing.
   Came back home. Sulked a little. Got a massage. Felt better emediately. Had to let Hugbut to work. Felt like a part in me would explode soon. Tried to figure out how I would express it to Him. Watched Pretty in Pink from töllö. Had 4 cl wine and felt emediately better.
   It´s after seven. So save your lipgloss. Wishful makeup. Your not gonne get any today. Go to work Minna. Shoo! I´m propebly gonne be a virgin tomorrow.

15. toukokuuta 2010

Crocodile Dundee

Eka kunnon kesäpäivä oli keskiviikko. HP otti minut mukaan Samppiksen urheiluhallille. Urheilukassi olalla, juoksuhousuihin, mustaan uimapukuun, Batman-t-paitaan ja hikipantaan varustautuneena: 30 min juoksulenkki urheilupuistossa, sitten maauimalaan. Ihan mieletön fiilis pulahtaa hikisenä altaaseen. Ihanku olis ulkomailla!  

Tänään Halipeppu soitti ja herätti klo 13, jonka jälkeen soitin ja herätin Titskun ja menimme puistoon loikoilemaan. Pikinit, joita käytin vielä viime kesänä, eivät passaa enää! Olen katsellut kaikenlaisia pikinejä henkkamaukasta change:n, mutta en ole löytänyt mieleisiäni. Ajattelinpas hommata uimapuvun. Siis urheilutarkoitukseen löytyy jo, mutta auringonottouimapuvun. Kasarityylinen/retro.. Jos vaan olisin sittenkin piipahtanut Tre Vintagessa! Sometimes I wish Mama had saved her 80´s wardrobe.

Titsku läx duuniin 4 ja minä hupsu kun auringonhulluna unohdin juoda aamukaffet, kävin kotona ja sain nerokkaan vision lähteä Caribiaan lillumaan. Lilluin ulkoaltaan auringossa hetken ja lähdin sitten uimaan ympyrää jumppa-altaaseen.

Nyt katson tyytyväisenä Crocodile Dundeeta ja olen nostalgisissa tunnelimissa. Niitä hetkiä, kun tunnen, että olen syntynyt 10 vuotta liian myöhään. Tahdon Suen vaatevaraston! Ainakin sen uikkarit.

14. toukokuuta 2010

Ja e ju ingen italienare

 
Krambaken e borta, igen. Handbollsturnering. Igen. Jag har ingen å tafsa hemma. Däremot har jag ett par nya Fred Perry´s plus underpara BH:n från Benetton (åtminstone för dagen, eftersom jag måste returnera dem imorgon. I´m not blessed with italian boobs).

10. toukokuuta 2010

Change


Olen antanut pois vajaa kymmenet BH:t viimeisen vuoden aikana. Joko tissini ovat kasvaneet, tai sitten muskelit ovat muuttuneet läskiksi, kun en enää ole reenannut kuin idiootti. Mieheni on jo kauan vihjaillut, että B-kuppi pitäisi vaihtaa D:hen. Tänään marssin CHANGE alusvaateliikkeeseen, myyjä otti mittanauhan käteen ja niinhän se oli. 75B/C muuttuikin 65D/DD:n.

Nämä otin...
http://www.change.com/view.php?template=collection_view&page_id=3&menu_id=62

...ja yhdet mustat pitsiset. Nyt pysyy boobsit paikoillansa. Eikä Halipepun enää tarvitse vahtia, ettei toinen nänni vilahtele topin alta.

26. huhtikuuta 2010

Poikaystävän pöksyissä

- Olin kattoos klubilla kevät/kesämuotinäytöksen viime viikolla. Sä et ollu siellä. Yhä epäkondiksessa?
- Hyvin jaksan jo, eilen söin viimeset antibiotit nii ei oo enää nii paljon lääkkeitäkään:) Aaa onk se joku niitten opiskelijoitten tekemä näytös? Olin kans viime kevään kattomas sitä meinaan.

- Siellä ei ollu, mutta muuten oon nähny lehdis aika paljon kaikenmoisii cykelbyxoreita hameiden alla.
- Oon nähnyt paljon noita pyöräilyhousuja erilaisissa räväköissä kuoseissa. Esim Louis Vuittonin näytöksessä oli asu, johon oli yhdistetty kirjavat pyöräilyhousut, nahkaa ja denimiä. Toisaalta muotilehtien sivuilla on näkyny myös hirveästi nahka sortseja, johon on yhdistetty polvisukat. Näyttää siltä, että mitään "pukeutumissääntöjä" ei ole enää olemassakaan ;)

- No siltä näyttää. Eihän moisia normeja pitkään aikaan ole ollut. Mitä et tekisi muodin vuoksi?
- En oo vielä ryhtyny saksimaan omia sukkiksia kuitenkaan.
- Virkkasin ihan kamalan topin. En osaa virkata pitsiä. Osaatsä?
- Osaan virkata pitsiä, mutta se on aika pitkälti omaa harjotusta. En ite ole meidän laitoksessa ainakaan vielä mitään sellaista tehnyt, mutta en tiedä vaikka joku oliskin, kun kaikki tehään aika paljon omia juttuja. Ei ollenkaan hassumpi idea kylläkään. Toivottavasti valitsit oikeat langat, ettei tullu mitään liian paksua ja kuumaa kesä toppia :) Tai sit voisit kokeilla kutoa ohuella langalla ja vähän liian isoilla puikoilla, niin tulis semmonen rento verkkotoppi!

- Olet pian kypsä vaateartesaani. Mitä tulevaisuudessa? Onks tä nyt "din grej".
- Reilun kuukauden päästä pitäis olla valmis :) Luulen, että nyt ainakin mietiskelen vähän aikaa mitä alkaisin tehdä, kun noi haut kouluihin meni sairasloman takia vähän sivu suun. Tykkään kyl tästä alasta tosi paljon. Oma toiminimi ja omat desingnit houkuttelee, mut pitää vielä vähän maistella asiaa ennen kun ryhdyn mihinkään.
- Miina. Miksi JOKA kevät merimiesraidat? Miksi?
- No nyt on kevät, niin kai se on luonnollista et noi merimies henkiset jutut vaan alkaa miellyttää. Vähän sama vaikutus kun pastelli värit. En tiedä muistanko väärin, mut mun mielestä se teema toistuu vähän joka kevät.
- Käytät kuuleman mukaan poikaystäväsi verskoja. Meetsä niiden kaa vaan lähikauppaan?
- Käytän, vaikka ne on moooonta kokoa liian isot, mutta narujen kanssa nekin pysyy päällä. Ja nythän on in käyttää poikaystävän vaatteita! (Vaikka en tiedä kuuluuko verskat samaan kastiin) Käytän niitä julkisesti vaan, kun yksinkertasesti haluan pukeutua johonkin SUPER rentoon. Poikaystävänvaatteethan on käteviä ja TYYLIKKÄITÄ, kun niitä osaa käyttää. Kannattaa yhdistää maskuliiniset vaatteet vaikka vastapainoksi hyvin naisellisiin vaatteisiin. Miesten nahkavöitä löytyy paljon kirppiksiltä ja niillä on kätevää köyttää vaikka trenssi kiinni, se luo kivaa uutta ilmettä. Ja tyttömäisen hameen kanssa voi laittaa vaikka poikaystävän neuletakin. Asusta tulee rento ja huoleton.

- Mitä muuta voi käyttää kesällä kuin super sized verskoja ja puolireiteen ulottuvia kesämekkoja?
- Farkkumuodissa näkee nyt paljon väljiä housuja, joista lahkeet on kääritty rullalle. Säästät tässäkin, kun ei tarvitse ostaa uutta farkku muotia vaan voi lainata ne hänen vaatekaapistaan ja kääriä lahkeet. Miesten kauluspaita sopii hyvin tiukan alaosan kanssa ja jos miehesi käyttää laukkuja niin sekin on lainauskelpoinen vaihtoehto omalle naiselliselle laukulle. Viimeistä vaihtoehtoa en suosittele ilman luvan kysymistä. Jos hänellä on pikkutakki, jolle ei ole käyttöä, leikkaa siitä hihat irti ja saat itsellesi pitkän liivin. Näin tästä kuvan ja toteuttaisin idean ehdottomasti itse jos saisin pikkutakin käsiini :D

21. huhtikuuta 2010

Miina de Viikin muotipäivitykset...

... viivästyvät. Muotigurumme on toistaiseksi epäkunnossa. Parane pian!
      Joudun tässä nyt sitten itse tuuraamaan Miinaa. Sopivasti sattuikin, että ystäväni M&M soitti eilen ja pyysi messiin katsomaan Klubin kevät/kesä- muotinäytöksen. Puin ylleni mustat haaremihousut, punaisen perustopin, nahkatakin, sujautin punaiset kirpparikorkkarit jalkaan ja kipitin Dayli Newsiin M&M:ää tapaamaan. Suuntasimme Klubiin.
     Saatuamme lasin merlottia ja kuivan ompun, pyysimme tarjoilijaa hävittämään todistusaineiston ja ängimme lavan edessä olevan kaiteen ääreen, josta meille avautui sopiva näkymä kätwalkille.
     Show alkoi. Mukana oli, ilmeisesti paikallisten, suunnittelijoiden kokoelmia. Mukana oli paljon lyhythelmaisia mekkoja, sekä tyttömäisen pastillisävyisiä ja kukallisia, että tummanpuhuvaa ja rokahtavaakin tyyliä.
     Kamera ei tullut mukaan, joten en mä nyt rupee sen kummemmin koko näytöstä analysoimaan, mutta kerron muutamasta yksityiskohdasta, jotka kiinnittivät huomioni:

Säärystimet  : En muista, oliko joku tietty suunnittelija käyttänyt niitä vain omissa vaatekokonaisuuksissaan, mutta malleille oli puettu nilkasta alle polveen ulottuvat säärystimet. Ei ne ollut mitään paksuja talvivarusteita, vaan oli ohuempia, pitsisiäkin ja monissa eri sävyissä. Niissä oli lisäksi pieni yksityiskohta, eli ne oli kiinnitetty napeilla pohkeen yläpäässä. Nättiä!

Pyjama Look : Kun olen G:ssä duunissa, en ole tähän mennessä vielä koskaan löytänyt baarivarustuksista itselleni sopivaa paitaa, joten olen aina joutunut käyttämään niin sanotusti teltankokoisia työpaitoja. Niimpä olen luonut itselleni ns pyjamalookin. Sillä on ollut helppo selittää työkavereille, että voisin hommata itselleni sopivan kokoisen paidan, mutta kun se ei sopisi styyliini.
     Näytöksessä oli mukana yksi pyjama lookin täydellisesti sopiva asukokonaisuus. Takana olevat katsojat kuvailivat asua yöpaidaksi, mutta mikä olisikaan rennompaa ja mukavampaa kuumana kesäpäivänä kuin kulkea tuollaisessa yöpaidanoamisessa, suorastaan haaremiasumaisessa vaatteessa? Pretty genious.

Krepattua : Mallien hiukset olivat lähes kaikki kiinni, jollain nutturalla, ja niissä näkyi jännästi krepatut hiukset. Tämähän ratkaisikin hiusproblematiikkani. Ehdotin M&M:lle, että voisin käyttää hyväkseni Halipepun uutta vohvelirautaa ja krepata niillä tukkaani pitkin kesää. Syksyllä ne sitten saattaisivat olla leikkaustarpeessa.

Pitsiliinat : Kun M&M oli pieni, hänellä oli koulussa pöytäliinasta tehty liivi. Hän olikin aikaansa edellä, sillä nyt ne ovat taas muotia. Nyt tiedän, mitä seuraavaksi virkkaan.

Lisää muotia, erityisesti hiusmuotia, on tulossa huomenna torstaina 22.4 ravintola G:ssä. Minä ainakin menen.

3. huhtikuuta 2010

Imitation

kuva: jakandjil.com/blog/

31. maaliskuuta 2010

´Muru on niin ylpeä kaulaliinastaan´

Like todally-hetki

   Yep. Taas se aika päivästä. Katson The Hillsiä, johon oon jääny vähän niinku koukkuun. Halipeppu nauroi mut lyttyyn ku vaadin kattoa sitä töitten jälkeen iltapäiväväsymyksissäni.
   Halipeppu lähti reissuun. Katoin, että se pakkasi hammasharjan ja tarpeeks kalsareita mukaan ja lähdin saattamaan sen sitiin. Shoppailtiin sille makuupussi ja ilmapuhallettava makuualusta, käytiin Forexissa vaihtamassa valuuttaa ja istuimme hetken Fontanassa teellä ja bruschettalla, jonka jälkeen kyyti tuli noutamaan Halipepun. Sinne meni, yy!
   Hain Wikkeltä kokoelman keittoja, sen verran mikä kattaa loppuviikon lunchit. Tulin kotiin, varasin Kertusta pyykkivuoron illaksi ja nyt pohdin rusinoita syödessäni, mitä kaikkea puuhaa kekkaisin, etten kuole ikävään tiistaihin mennessä!
   Karkkilakko on ainaki saletti. Alkoi tänään, loppuu viikon päästä. Toka prokkis on kevätsiivous, talvivaatteiden piilottaminen ja lenkkeilyn aloittaminen. Olis kauhee himo mennä verskaostoksille. Ei siitä mihinkään pääse, että uusien lenkkareiden ja pöksyjen kaa vaan on niin paljon mukavampi pomppia ulkosalla.
   Hey, mullahan on vielä käyttämättä se lahjakortti Myllyn Stadiumiin, minkä sain joulupukilta. (Kiitos äiti).
Tein mä kyllä pirunhianon kaulaliinan. Opin vihdoin, miten neuletyö päätellään. Ja olen siitä ylpeä.

  

Hae tästä blogista