Näytetään tekstit, joissa on tunniste matka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matka. Näytä kaikki tekstit

26. helmikuuta 2010

Pelihuumaa


Terveisiä Andalusiasta! Ei, en mä siellä ole ollut, vaikka en oo kovin paljon tänne näpytellytkään viime päivinä. Matkakolumnistimme Mona Rapulli on Espanjassa vaihdossa, ja kertoo terveisensä omassa blogissaa, jota pääsette seuraamaan alla olevalta blogilistaltani.
Istun soffatyynyllä olkkarin lattialla, juon kahvia ja katson toisella silmällä Stripteasea. Halipeppu on poikien kaa kattomassa lätkää. Jenkit johtaa kuusnolla.
Kun tulee pelit, ei saa koskaan tehdä mitään hauskaa. Edes karaokebaarissa ei saa laulaa matsin aikana. Halipeppu ajoitti talvilomansa penkkiurheilun mukaan. Olen omasta mielestäni ollut erittäin joustava kaiken suhteen ja olen koittanut olla natisemattä jokaisesta yömyöhään katsotusta suksilajista. Joka iltapäivä, kun olen kotiutunut kakkaduunista, 140 tuuman töllön ääressä on ollut ainakin pari innokasta viiksiniekkaa pelikonsoli kännyssä. Kun ei se riitä että sitä lätkää kattoo, vaan sitä änhooällää tarttee sitte pelatakin kun sitä ei telkkarista tule.
Onhan se somaa. Onneksi olympialaiset ei kestä viikkokaupalla... eihän? Minä kun en ollut varma, oliko jääkiekossa kaksi vai kolme erää.

17. tammikuuta 2010

On lottovoitto syntyä...


Neljä oikein lotossa jo toista viikkoa putkeen. Potti kasvoi parilla eurolla. Mikäli voittoputki jatkuu tarpeeksi kauan, voin vihdoin ottaa lopputilin.
Jälleen on kakkaduunissa mennyt yksi viikko lisää. Päiväkin lisää kakkaduunissan tuntuu ajanhukalta. Perjantaina lähdin kakkaduunista kotiin ja yöksi toiseen duuniin ja piirsin rastin nimeni kohdalle pikkujoulujen ilmoittautumislistaan.
Lauantaina koitti vapaus. Lähdimme Halipepun kanssa shoppailemaan. Kävelimme Hansatorin läpi. Moikkasin iloisesti muutaman metrin päässä olevalle, vielä iloisemmalle UNISEF-tytölle. Hups. Ei se ollutkaan Saara. "Miten olis Minna jos alkaisit vaikka käyttää niitä laseja?" Kävelin pokkana ohi ja nappasin Stockaan DELIstä suurimman kahvin johon pääsin käsiksi. Halipeppu löysi Indiskasta verhot ja meni metsästämään ruokaa, millä välin minä keräilin kosmetiikkaa viidelläkympillä ja laitoin uuden loton.
Illalla oli ohjelmassa matkakolumnisti Mona Rapullin läksiäiset. Mona lähtee tällä kertaa 1/2 vuodeksi Andalusiaan vaihtoon.

Tulossa siis juttua Espanjasta lähitulevaisuudessa, mikäli Monalta irtoaa aikaa opintojen lomasta! Tsingeling!

30. joulukuuta 2009

Välipäivinä LA:ssa - Mona Rapullin matkat vol.2

Joulu tuli ja meni. Ihan hirmuinen hössötys etukäteen, ja kun Joulupäivä on ohi, kaikki koristeet kerätään pois samantien. Vain joulukuusi on paikoillaan ja ostoskeskuksissa ja naapureilla on vielä satunnaisia koristeita jäljellä.
Aattona perhe kävi vielä viimehetken ostoksilla ja teimme tamaleita, maissijauhoista ja lihasta tehtyjä nyyttejä, jotka höyrytetään kypsiksi. Todella hyviä! Illalla kukin sai avata yhden lahjan. Perheen nuorin oli ihan täpinöissä joulupäivänä ja herätti muut ennen 7 am avaamaan loput paketit. Iltapäivällä anopin veli perheineen tuli käymään ja joulupäivällinen syötiin isolla porukalla. Loppuilta menikin leppoisasti köllötellen.
Joulupäivän jälkeen vaihtoehdot olivat patikointi tai päivän reissu Santa Barbaraan. Sisko ei omistanut vaellukseen sopivia kenkiä, joten hyppäsin autoon ja suuntasimme kohti uutta kaupunkia. Ajomatka kesti n tunnin ja perillä pyörimme katuja ja piipahdimme erilaisissa liikkeissä. Isompana erona esim Santa Monicaan tuntui olevan selkeä keskusta. Yleensä liikkeet on sijoitettu sikin sokin, toisin kuin kotona, jossa on keskus ja sen jälkeen haja-asutusalueet. Ilman autoa on täällä ihan turha kuvitella lähtevänsä mihinkään. Julkista liikennettä on nipin napin nimeksi, joten ilman autoa olet tosissaan kotiarestissa. Samanlaista sosiaalista verkostoa ei pääse syntymään, kun kotibileiden pidosta on tehty mahdollisimman hankalaa. Jos melua on edes hiukan, voi naapuri soittaa poliisin paikalle. Henkkarit tarkastetaan, vaikka kyseessä on täysikäiset ihmiset. Omituinen systeemi.
Santa Barbara on enemmän tai vähemmän turistipaikka. Ilmapiiri ja kaupunkisuunnittelu olivat turistimaisia ja tarjolla oli karttoja liikkeiden sijainnista. Mukaan tarttui pääasiassa kuvia ja hyvää mieltä. Mukava kaupunki, josta jostain syystä tuli mieleen Firenze.
Sunnuntai koitti, samoin siskon loma. Ennen lentoa käytiin katsomassa sitä satumaista Hollywoodia tähtien kädenjälkineen. Paikka oli kaaos - turisteja ja look-a-like-hahmoja joka puolella. Transformersin Bublebee oli loistava, Mikki-hiiren taas näyttävän eksyneeltä ja yksinäiseltä.
Micael Jacksonin tähden kohdalla oli mieletön kuhina, kun suuren osan muista laatoista sai tallattua kenenkään kiinnittämättä niihin mitään huomiota. Surullista. Ilman noita tähtiä ja sementtiin painettuja jälkiä, joku voisi siirtää minut kesäiselle Oxford Streetille, eikä ero olisi kummoinen. Mukava siellä oli käydä ja mukava sinne olisi mennä uudestaan.
Pari viimeisintä päivää on mennyt nukkuessa ja haahuillessa. Hiljalleen voisi alkaa miettiä uutta vuotta ja mahdollisia bileitä.

Abrazaos y besos!

23. joulukuuta 2009

LA - kolumnisti Mona Rapullin matkat - vol.1

Moiiii!

Mitä Suomen talveen? Täällä on ollut ekat 3 päivää jotain 25 *C. Tänään ja eilen 15 *C, eli lämpöä piisaa. Omituinen nuha iski ja tänään shopattiin puolikuntoisena. Paikka oli valtava! Helposti olisi voinut käpytellä ja shopata koko päivän, mutta nyt vietettiin siellä "vaan" 4 h. Mukaan tarttui saappaat ja farkut, yhteensä 55$, joululahjoja ja sisko löysi ihanan mekon.

Anoppi on ollut pari päivää poissa töistä nuhakuumeen takia, mutta silti se nainen jaksaa puuhata ja olla iloinen. Kadehdin sitä energiaa. Edellispäivänä käytiin nopsaa Venicessa (http://en.wikipedia.org/wiki/Venice._Los_Angeles._California), kaupunki Losin kyljessä, eli oikeastaan osa sitä. Samalla matkalla käveltiin Santa Monican ostoskatua Third Avenueta ja kuunneltiin hetken John Westin akustista kitaraa. Jumalainen ääni ja syötävän komea mies. Samalla kadulla oli vieri vieressä erilaista viihdyttäjää musikanteista akrobaatteihin ja rahaa rahaa kerääviin apinoihin.

Huomenna eläintarhaan ja suomalaisten ruokien kokkailua. Pyhien jälkeen Hollywoooooood. :)

Pus pus,
Mona Rapulli

Hae tästä blogista