Muru on mun vohveli

   En minä halua itseäni syömisellä palkita. Mitä enemmän luen, sitä enemmän turpoan? Ei sen nyt ihan niin pitäisi mennä.
   Eilen paistoin vohveleita systerille ja x-box-pojille. "Etkö sä syö yhtään?" "Maistuu liikaa keksille."
   Mitä sitten? En tykkää vohveleista, so what? Sitä paitsi aineenvaihduntani pysähtyy, jos en ole liikkunut tarpeeksi, joten välttelen laiskoina aikoina kaikkea, mikä tukkii suolistoni. Normiletutkin maistuu hyviltä, mutta olo ei ole niin hyvä pari tuntia jälkikäteen. Ihan sama jos oot kasvissyöjä, niin kaikki tenttaa että miks-miksmiks?
   Kyllä mä tykkäänkin. Tykkään jäätelöstä, sorbetista, hedelmistä, hapankaalista ja suolakurkusta. Pannarilajeista amerikkalaiset ovat parhaat. Voisilmä ja vaahterasiirappia. Suklaata joskus. Aika harvoin kummiskin. Teininä tuli joskus vedettyä kokonainen levy ilman ähkyä. Mutta emmä enään pysty. Söin toki puoli suklaalevyä eilen ennen kuin ryhdyin lukemaan. Puhtaasti ahdistukseen, en missään nimessä palkkioksi. 
   Mikä olisi minulle sopivin tapa palkita itseäni lukemiselta? Keskustelimme asiasta Tittan kanssa erään työyön jälkeen Galaxin pukkareissa. Ja vastaus oli. Raha. Sen eteen tekisimme, en sanoisi ihan mitä tahansa, mutta ainakin opiskelisimme. Systeri näki asian tosin eri näkökulmasta. Eikö se ammatti ja vakituinen oman alan duuni ole tarpeeksi palkitsevaa?

PS. Otsikko on Halipepun one linereita.