23. marraskuuta 2009

Miten päästä vaatteista eroon?

Vaatekaapin liukuovet eivät mene enää kiinni, koska saappaiden varret ottaa vastaan. Pyykkikori pursuaa yli, vaikka just viime viikolla pyykättiin. Pesukoneettomana ei oo helppoo. Tähän asti olemme harrastaneet Salkkaripyykkäystä, eli olemme roudanneet likaiset vaattemme naapuristossa asuvien kavereiden luo. Kertussakin olemme käyneet muutamalla koneellisella. Kyllähän me muuten oman taloyhtiön tuvassa kävisimme, mutta kun kuivaushuonetta ei löydy ja pesukonekin näyttää natsien ruumispolttouunilta.
On oltava keino, jolla voimme ratkaista pulman. A) Voimme hankkia ikioman pyykkikoneen minikokoiseen kylppäriimme, B) hommata lisää säilytystilaa tai C) luopua vaatteistamme. Ratkaisu A) on houkutteleva ja helpottaisi arkeamme huomattavasti. Mutta kodinkoneenlisäys tietäisi sijoittamisongelmia kaiken karvaiselle kosmetiikalleni. Vastaus B) saa minulta eniten pisteitä, mutta yksiössämme on lähes mahdotonta löytää paikkaa uusille vaatehyllyille. Asia ei ole niin yksinkertainen, kun asuu suomenruotsalaisen tyylitietoisen miehen kanssa, jolla on itseasiassa enemmän vaatteita, kenkiä ja takkeja kuin sinulla, ja kaikki on lisäksi tuplasti isompaa!
Teen inventaarion. Mitä en ole käyttänyt ainakaan puoleen vuoteen? Tuotakin paitaa kokeilen usein, mutta se ei jostain syystä vaan tunnu omalta. Tarvitsenko oikeasti kolmet samanlaiset korkkarit? Lajittelen uhrini. Osa menee vinttiin hollille, loput saavat lähteä lopullisesti. Olo on samalla haikea, mutta helpottunut.
Viimeksi muuttaessani sain kasaan neljä jätesäkillistä. Minulla on huonoja myyntikokemuksia kirppareilta. Korviini kantautuikin oiva keino päästä vaatteista eroon ja samalla tienata muutaman eeron. Yliopistonkadulla sijaitseva OLGA-Neiti ottaa vastaan siistejä, nukattomia, kauteen sopivia kuteita. Pieni varoituksen sana. Aina kun sinne vie jotain, jotain muuta tarttuu mukaan.

Ei kommentteja:


Hae tästä blogista