26. marraskuuta 2009

Härkää sarvista


Herään silmät ristissä 7 am. Klementiini, kuppi yrttiteetä. Menoksi. Valoarkussa 4 minsaa. Kuvittelin hetken makaavani biitsillä.
Kaffesta luopuminen on ollut yllättävän kivutonta, vaikka aamurutiineihin on kuulunut pari kuppia jo vuosikaudet. Sama pätee kaikkeen muuhun. "Mä yritän taas laihduttaa, kun viime kerralla ei onnistunut," joku sanoo. Siis mitä ihmettä?! Miten voi yrittää laihduttaa? Sä joko laihdutat tai sitten sä et laihduta. Joko sytytät sen tupakin, tai sitten et sytytä. Eikö kuulosta yksinkertaiselta?
Mutta sitten joku painaa vastustuskytkintä. Jokin pikkupiru siellä mielessä alkaa keksimään kymmeniä syitä puolustaakseen vanhaa tapaa. "Ei se kofeiini niin vaarallista ole." "Sokerihan on pelkkää energiaa, ei se sinänsä lihota jos syön yhden pussin karkkia leffassa." "Kyllä mä vielä tän voin polttaa, lopetan sitten myöhemmin."
Yrittämistä ei ole olemassakaan. Pikkupirujamme on opeteltava ignooraamaan. Ei saa uskoa mitään mitä ne sanoo! On vain pysyttävä alkuperäisessä päätöksessä ja tukea sitä vaikka kirjoittamalla pikkupirulle valmiiksi perustelut paperille. Ota härkää sarvista ja pysy sen selässä!
Tai sitten voi odottaa siihen asti, että sietokyky tulee vastaan. Eräänä päivänä ne snapsit ei vaan enää mene alas siellä sitzeillä. Mutta sellaista päivää ei ole taattu.
Kaikki on loppujen lopuksi kiinni siitä, mitä itse haluaa. Jos jotain haluaa tarpeeksi paljon, luulisi siihen löytyvän myös rohkeutta ryhtyä.
Eläköön itsekuri!

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista