6. tammikuuta 2010

Ihottuma - kehitinkö sen itse?

Minähän otan huumaa kaikesta mikä liittyy kehon ja mielen hyvinvointiin, ja olen lähestulkoon syönyt mielenkiintoisen kirjan, jonka Mami antoi minulle joululahjaksi <3. Kyseessä on Kehosi paljastaa mielesi (tsekkaa lukuvuorolista).
Olen kesäkuusta saakka kärsinyt selittämättömästä ihottumasta, joka on levinnyt sormista lapaluihin asti. Pahimmillaan sitä on ollut kasvoissakin. Olen käynyt 3:lla eri lääkärillä, eikä edes ihotautilääkäri osaa sanoa, mistä tämä johtuu. Seuraavassa pätkä kutiavan ihottuman puhkeamisesta:

"Ärsyttääkö sinua jokin tai joku niin paljon, että se tai hän on sananmukaisesti päässyt ihosi alle? Vai palatko halusta tehdä tai sanoa jotain?...Oletko emotionaalisesti pelokas ottamaan askeleen eteenpäin vai vetäydytkö taaksepäin suunnasta, jonne olit menossa?"

Olen kärsinyt kylmistä jaloista ja käsistä niin kauan kuin muistan, ja olen aina uskonut sen johtuvan huonosta ääreisverenkierrosta. Kaksoissysterilläni, joilla on täsmälleen samat geenit kuin minulla, ei ole ollut samanlaista ilmiötä. Joojoo. Kyllähän ääreisverenkiertokin selittää oireet, mutta vain yhdeltä kannalta. Keho ja mieli ovat yhteydessä keskenään ja sairaudet ja ruumiissa ilmenevät ongelmat (ihottuma, vatsavaivat, päänsärky, selkäkipu jne) kielivät epätasapainosta. Kroppa yrittää kertoa, että jokin on hassusti. On tärkeää kuunnella sen viestejä lääkäriin turvautumisen lisäksi. Yllä oleva textinpätkä kuvaa tunnelmiani kirjaimellisesti. Olin vain unohtanut, työntänyt Helsinki-suunnitelmani ja tekemisenhaluni takaisin ihoni alle.

Kirja on täynnä mielenkiintoisia oivalluksia. Suosittelen kuumasti.

Ei kommentteja:


Hae tästä blogista