21. syyskuuta 2010

Tylsyyden valtakunta

   Voi tylsyyksien tylsyys. Näinä päivinä facebook-statuspäivitykset ovat näyttäneet suunnilleen tältä: "En aio mennä ulos jos ei ole pakko!" "Odotan piristäviä puheluita" ja "Huomenna on parempi päivä". Sateella ei tee mieli mennä minnekään, eikä tehdä mitään. Miksi on näin tylsää? Ei ole mitään tekemistä. Makaan sohvalla säälimässä itseäni nenä tietsikassa kiinni. Sen Finnairin mainoksen kauhun omaiset sanat kailottavat mielessä: 2000 päivää vietämme tv:n edessä, tietokoneesta puhumattakaan...
   Stop. Mitä kello on? Oho, puolen tunnin päästä alkaa yleisöopastus Taidemuseossa. Peppu ylös. Lisää ripsaria ja sateenvarjo kainaloon. Nips naps, työnnän museon painavan oven auki ja huomaan ilokseni tutun kasvon, joka on tulossa meitä opastamaan.
   Kierroksen jälkeen rupattelemme hetken. Täytyy sanoa, että on todella mukavaa kerrankin näin päin olla museossa. Siis opastettavana. Vaikka minusta onkin nykyään ihan kiva höpöttää itse. Paljon.
   Astun ulos museosta katslen sateista Turun keskustaa taidemuseon mäeltä. Sade on loppunut hetkeksi. Kipaisen vielä kaupungilla. Pengon läpi Lindexin, KappHalin ja Sokoksen alusvaatevalikoimat, ja löydän melkein täydelliset liilat pitsirintsikat mutta pettymyksekseni edes Triumf ei tee valmista minun kokoani!!
   Kipitän surkeana UDV:n karkkiosastolle ja suoraan luonnonkarkkiosastolle, minäkun lupasin juuri lopettaa karkin ja jäätelön syönnin, akupunktiotohtorin suosituksista. Ostan ison pussin kaneliomppuja, wasabipähkinöitä, jogurttihedelmiä ja taateleita ja huokailen sateen ropinassa kotiin.
   Voi tylsyyksien tylsyys. Mutta hei. Unohdamme usein, että tylsyyden keskellä voimme oivaltaa jotain mahtavaa, nimittäin silloin meillä on aikaa taas tutustua itseemme. Meille kaikille tekee hyvää hypätä hetkeksi pois oravanpyörästä.
  

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista