31. joulukuuta 2009

Hyvää Uutta Vuotta 2010!

Okei. Myönnetään. On äärettömän kurjaa viettää uusvuosaatto kotona, ilman skumpan hajuakaan, yksin. Kulta soitti 23:55 toivottaakseen hyvää uutta vuotta. 23:58 iski paniikki. Heitin pitkän takin päälle, laitoin kengät jalkaan, otin avaimet mukaan ja juoksin kuin tuulihattu legginsseissäni ulos ilotulituksia katsomaan. Vasta tuolloin, yksin ulkona kävellessäni tajusin, että nyt ei ollut ihan normi uusvuos vaan vuosikymmenen vaihtuminen.

Ensi vuonna tehdään sitten jotain ikimuistoista. Nyyh!
Hyvää Uutta Vuotta kaikille <3

For me, it´s thursday

Niinku thank´s-giving on Rockylle thursday, uusvuos on mulle torstai.
Istun kotona soffalla, romanttinen komedia Just a Walk in the Park (suom huom. "Rotukoiria ja romantiikkaa") tulee töllöstä ja tietsikka on sylissä. Kulta on lähtenyt töihin. Kutsuja uudenvuoden viettoon on tullut useita, mutta en ole ollenkaan juhlatuulella. Ajattelin mennä salille kun perunat, salaatti, tonnikala ja kalapuikot on laskenu.
Asiasta viidenteen, CLEAN on jatkunut suht onnekkaasti. Olo on ollut jokseenkin parempi, kun olen vältellyt ns. kiellettyjä aineita (tjeu. CLEAN vol.3). Maitotuotteisiin en ole koskenut lähes kahteen viikkoon, enkä muroihin, sokeriin ym pitkälle jalostettuun seokseen. Tiistaina söin minimaaliannoksen riisiä, kun tilasimme intialaista kotiin. Ovikello soi ja Kullalle tuli kiire pukeutua ja maksoi safkat hämmästyneelle gastronauttipojalle vahingossa housut auki.
Eli IHAN nappiin ei mun kliini ole mennyt! Eilen sorruin jätskiin, ja puolustelin itseäni sillä, että se oli vain vaniljajäätelöä ja söimme sitä hedelmäsalaatin kanssa. Sitä ei tehnyt mieli kuin sen yhden annoksen verran, toisin kuin yleensä. Enää en niinkään kaipaa sokeria, ja makeanhimon kurittamiseen ei olla tarvittu kuin alle 2 viikkoa. Olen itseeni tähän saakka jokatapauksessa suhteellisen tyytyväinen, ja aion jatkaa kehoni putsaamista, kunnes ruokavalio on täydellinen ja ihoni alkaa huokua puhtautta.

Tänään täydensin kliin-dietti-varastoani stockaan kassajonossa tekemilläni heräteostoksilla. Mukaan tarttui luomu-hapankaalituoremehu (mikä ei ole yhtään niin pahaa kuin kuvittelin) sekä vihreitä linssejä. Eilen täytin eineskaapin vihanneskeitoilla ja hernekeittopurkilla. (OBS! Purkkiruoat eivät tod kuulu oikeaan CLEAN:niin, mutta Minna Lasisen kliin on niin kiltti, että se hyväksytään.)
Dietin vaikutuksista en osaa vielä sen kummemmin hehkuttaa, sillä olen ollut virallisella dietillä vasta muutaman päivän, jos valmistautumista ei lasketa. Sen olen huomannut, että kiellettyjen aineiden nauttimisesta tulee helposti huono olo, kun niitä ei ole vähään aikaan käyttänyt.

Tsingeling! Ja hei, hyvää torstai-iltaa <3

30. joulukuuta 2009

Välipäivinä LA:ssa - Mona Rapullin matkat vol.2

Joulu tuli ja meni. Ihan hirmuinen hössötys etukäteen, ja kun Joulupäivä on ohi, kaikki koristeet kerätään pois samantien. Vain joulukuusi on paikoillaan ja ostoskeskuksissa ja naapureilla on vielä satunnaisia koristeita jäljellä.
Aattona perhe kävi vielä viimehetken ostoksilla ja teimme tamaleita, maissijauhoista ja lihasta tehtyjä nyyttejä, jotka höyrytetään kypsiksi. Todella hyviä! Illalla kukin sai avata yhden lahjan. Perheen nuorin oli ihan täpinöissä joulupäivänä ja herätti muut ennen 7 am avaamaan loput paketit. Iltapäivällä anopin veli perheineen tuli käymään ja joulupäivällinen syötiin isolla porukalla. Loppuilta menikin leppoisasti köllötellen.
Joulupäivän jälkeen vaihtoehdot olivat patikointi tai päivän reissu Santa Barbaraan. Sisko ei omistanut vaellukseen sopivia kenkiä, joten hyppäsin autoon ja suuntasimme kohti uutta kaupunkia. Ajomatka kesti n tunnin ja perillä pyörimme katuja ja piipahdimme erilaisissa liikkeissä. Isompana erona esim Santa Monicaan tuntui olevan selkeä keskusta. Yleensä liikkeet on sijoitettu sikin sokin, toisin kuin kotona, jossa on keskus ja sen jälkeen haja-asutusalueet. Ilman autoa on täällä ihan turha kuvitella lähtevänsä mihinkään. Julkista liikennettä on nipin napin nimeksi, joten ilman autoa olet tosissaan kotiarestissa. Samanlaista sosiaalista verkostoa ei pääse syntymään, kun kotibileiden pidosta on tehty mahdollisimman hankalaa. Jos melua on edes hiukan, voi naapuri soittaa poliisin paikalle. Henkkarit tarkastetaan, vaikka kyseessä on täysikäiset ihmiset. Omituinen systeemi.
Santa Barbara on enemmän tai vähemmän turistipaikka. Ilmapiiri ja kaupunkisuunnittelu olivat turistimaisia ja tarjolla oli karttoja liikkeiden sijainnista. Mukaan tarttui pääasiassa kuvia ja hyvää mieltä. Mukava kaupunki, josta jostain syystä tuli mieleen Firenze.
Sunnuntai koitti, samoin siskon loma. Ennen lentoa käytiin katsomassa sitä satumaista Hollywoodia tähtien kädenjälkineen. Paikka oli kaaos - turisteja ja look-a-like-hahmoja joka puolella. Transformersin Bublebee oli loistava, Mikki-hiiren taas näyttävän eksyneeltä ja yksinäiseltä.
Micael Jacksonin tähden kohdalla oli mieletön kuhina, kun suuren osan muista laatoista sai tallattua kenenkään kiinnittämättä niihin mitään huomiota. Surullista. Ilman noita tähtiä ja sementtiin painettuja jälkiä, joku voisi siirtää minut kesäiselle Oxford Streetille, eikä ero olisi kummoinen. Mukava siellä oli käydä ja mukava sinne olisi mennä uudestaan.
Pari viimeisintä päivää on mennyt nukkuessa ja haahuillessa. Hiljalleen voisi alkaa miettiä uutta vuotta ja mahdollisia bileitä.

Abrazaos y besos!

Hae tästä blogista