Näytetään tekstit, joissa on tunniste safka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste safka. Näytä kaikki tekstit

26. syyskuuta 2010

Brunssilla Bossaliinassa

   Uuh, ah niin iHanA on tuo brunssi! Kun sitä Blancossa ei enää ole, eikä Hermannin kotisivuiltakaan löydy, niin löysimme Bossaliinan. Tytöt ovat avanneet kahvilan vasta hiljattain ja nyt kävimme siellä ekaa kertaa kurkkaamassa sunnuntaibrunssi houkuttelemina. Tarjolla oli croissantteja, ceasaria ja salaattia, munia ja kaikkea, mitä kunnon buffeelta saattoi odottaa somalla pikku-noutopöydällä. Pienet miinukset tuli siitä, että raikasta tuoremehuja ei ollut tyrkyllä, vaan sen sijaan imelää sekamehua, ja sinappi vaikutti olevan tosi hyvässä jemmassa, jos sitä oli. Olisi myöski n ollut ihan mukava voida lukea päivän lehteä sillä aikaa kun piti odottaa myöhästelevää ystävää. <3
   En tykkää syödä aamiaista, en välitä lounaasta, mutta brunssissa on sitä jotain. En tiedä, mikä olisi parempi tapa päättää viikko, kuin nukkua pitkään, herätä puolilta päivin kurnivaan massuun ja kilauttaa kaverit kokoon syömään kauan ja juoruilemaan. Turussa saisi mielihyvin olla enemmän aamiais/brunssimestoja. Miksi sen pitää olla vain kesäjuttu?
  

9. elokuuta 2010

Täytyyhän minun jotain myrkkyä itselleni sallia

Taas on se aika. Viime syksynä mulla oli ihan sama juttu. Kaamea puhdistusvietti.
Päätettiin ystävättärien kanssa pyhittää tämä viikko kehon sisäiselle renssaukselle. Minä aion soveltaa raakaravintoa, silleen vähän nätimmin.

Kiellettyjä: tupakka (nyyh), alkoholi (myös punaviini, nyyh), valkoiset jauhot, riisi, pasta...sokeri, maitotuotteet, liha. Ja oikeastaan kahvi kuuluisi tähän katekoriaan, mutta täytyyhän minun jotain myrkkyä itselleni sallia.
Suositeltuja: vihannekset, hedelmät, herneet, pavut, palkokasvit.......ns elävä ravinto. Sapuskaa saa lämmittää, mutta korkeintaan 40 asteessa, ettei entsyymit kuole.

Aamulla kahvia ja muutama rusina. Ennen kauppareissua pikkukulhollisen täysjyvämuroja. Joo joo, sovitaan vaikka, että dietti alkaa lunchilla. Yleensä mulla ei ole nälkä moneen tuntiin, jos syön aamupalaa, mutta tänään katsoin silmät kiiluen Halipepun pinaattikeittoa ja voissa uitettuja karjalanpiirakoita. Ehkä juuri siksi, että pitkälle jalostetut hiilarituotteet ovat tällä viikolla kiellettyjen listalla.
Pilkoin salaatteja valmiiksi seuraavia päiviä varten.

1. Kaali-omenaraaste:
kaalia ja omenaa raasteena.

2. Tomaattisipulisalaatti.
tomaattia ja sipulia hienonnettuina. Mausteeksi rypsiöljyä, valkoviinietikkaa, suolaa ja pippuria.

3. Kikhernehummus.
ohje purkissa. (kikherneitä, murskattua valkosipulia, chilitahnaa, suolaa, sitruunamehua + lisäsin tomaattipyreetä, kun jääkaapissa oli avattu purkki)

Tein lounaan näistä ja lisäksi keitin parsakaalia ja kananmunia. Ei pöllömpää.

1. toukokuuta 2010

Namnam

Darra? Bakis? Kaupat kiinni? Kun olitte puistossa hillumassa, minä lastasin ostoskorin täyteen Pappagallon ja Ben&Jerry´s- jätskiä. Kolmekymppiä meni, mutta kun on kerran hurahtanut, ei kakkajätski enää kelpaa.

18. huhtikuuta 2010

Pöytäkeskusteluja

     Kullalla oli synttärit. Annoin kullalle vohveliraudan ja Ice Age kolmosen.
Paiston kasan vohveleita ja tarjosin niitä Halipepulle boysenmarjahillon ja kermavaahdon kanssa. Itse en edes maistanut. Mikä siinä on, että kun itse paistelee, ei tee yhtään mieli? Tell me.
     Tulin juuri Pippurimyllystä, jossa olimme porukalla syömässä. Halipeppu jäi pisneksille, ja minä tulin kotiin. Söin pari vohvelia. Enkä tiedä miksi. Eivät kylmät vohvelit minusta kovin herkullisia ole. Mutta söin kuitenkin. Taidamme me ihmiset olla ainoita olentoja, jotka syövät tekemisen puutteeseen. Ja oikeastaan mitä tahansa, sen kummemmin ajattelematta.
     Keskiajalla taloudessa oli omat kotieläimet, ei välttämättä kovinkaan montaa yksilöa, mutta oli kuitenkin. Eläimistä pidettiin hyvää huolta ja niille annettiin niiden ansaitsema arvo. Kuka tunkee lampaansa ahtaaseen kammioon kuolemaa odottomaan, vaikka hän pukee sinut? Kuka sulloo sinulle munia tuottavat kanat säälittävään koppiin pilkkopimeään ja pakkosyöttää niille niille kuulumatonta ravintoa? Keskiajalla niin ei tehty, vaan eläimiä teurastettiinkin vain ja ainoastaan tarpeen vaatiessa. Ja silloin eläimestä käytettiin hyödyksi kaikki. Liha, nahka, jänteet, luut, sisäelimet... Sian virtsarakosta ollaan tehty ikkunoita. Ihan kelpoja ikkunoita. Kaikki oli siis ikkunoitakin myöden luomua.  
     Ennen en ravintola Pippurimyllyssä ollutkaan käynyt. Tilasin pihviä vartaassa (joka ei tosiaan ollut lainkaan vartaassa, ei, vaan ihan levällään lautaisella riisin päällä), mutta lihanpalat toki näyttivät siltä, kuin olisivat vartaassa olleet. Ehkä kokilta oli loppunut varrastikut. Oli miten oli, safka oli hyvää ja pihvi oli medium miinuksenakin mureaa.
   Kasvissyöjillekin löytyi, mistä valita. Entisenä kasvissyöjänä minulle tulee joka kerta jokseenkin huono omatunto, kun tilaan lihaa ravintolassa. Härän lihaa on jostain syystä helpompi tilata kuin esim pienen vasikan lihaa. Ehkä siksi, koska pienempiään ei saa kiusata? Possua ja kanaa tilatessani tulee heti mieleen dokkari, jonka näin Rakkautta ja Anarkiaa-festivaaleilla. Dokkarin nimi oli Food Inc. Kyseinen dokkari esittelee nykyaikasta ruoantuotantoa juuri sellaisena, kuin se on. Eikä se mitään piilottele. Se on dokkari, jonka jokaisen tulisi nähdä.
   Olen itseasiassa yllättynyt, miksi syön edelleenkin lihaa, sen nähtyäni. Porsaita ja kanaa on ollut kuitenkin sen jälkeen vaikea syödä, ja yleensä kun olen ruokaostoksilla, en yksinkertaisesti pysty valitsemaan pakettia lihahyllyltä. Tulee huono olo. Jos mikään ei kulutustottumuksissa ole muuttunut, ainakin osa tavoista on parantunut. Valkkaan aina vapaan kanan munia ja mieluiten ostan myös luomumaitoa ja kasviksia. Luomutomaatit maistuvat oikeasti ainakin omassa suussani paljon enemmän kuin yleisempi streroiditomaatti.
   Olenko huomannut eroa itsessäni siitä asti kun aloin taas syömään lihaa? En pahemmin. Aluksi tunsin olevani jokseenkin vapautuneempi. Tuntui, hassua kyllä, vapaalta, kun en ollutkaan se ainoa pöydän nirppis, jolta jatkuvasti tentattiin, miksi en syönyt eläimiä. Lihaa syödessään saa olla rauhassa. Olet normaali ja se näyttää yhteiskunnassamme olevan ainoa täysin hyväksytty asia.
     Harvemmin kukaan luopuu lihasta vain siksi, että lihan maku ällöttää. Eli voitaisko lopettaa se lihan tyrkyttäminen ruokapöydässä niille, jotka ovat oman valintansa tehneet? Voin kertoa, että se on todella ärsyttävää. Mitä vikaa on hyvässä periaatteessa, oli se millainen tahansa?

2. huhtikuuta 2010

You didn´t wow us tonight

   Olen Idolsin tuomari itselleni, kun vahtaan ruokatapojani. Mutta ei se överiksi mene.

Tiedätte mainoksen:"...vai kuulutko heihin, joille herkuttelu on vain paha tapa?"

   Karkkilakko kusi. Kakkaduunissa oli tarjolla donitseja ja arvaa meninkö nälkäisenä ja ärtyneenä siihen lankaan? Olenhan aina sanonut, että kakkaduuni on paha paikka. Uuden duunin koulutuksessahan oli tarjolla viinirypäleitä, kaurakeksejä, mangoappelsiinimehua ja vihreää teetä.
  Baletin jälkeen tapasin Systerin Roberts´issa, ja jouduin oitis syömään puolet suklaakaakusta, jonka hän tarjosi. Kiitos, se oli niin kauniskin.
   Ja aamulla, kun ruinasin Pikkusysteriltä kyytiä Äidin luo safkalle, tiesin että peli oli totaalisesti pelattu kun kuulin, että hän oli nyhvännyt juustokakkua heela natten lång. Voi muru...kaikki se vaiva..

Mutta ei saa olla liian ankara itsellensä. Enhän mä ole koskenut karkkiin. Sitäpaitsi edellä mainittu mainos tepsi muhun. Herkuttelin tänä iltana muroja popkornien sijaan.

PS. Pikkusysteemin tsiiskeikki ansaitsis kyllä oman artikkelin. Niin kaunis, niin täydellinen..

20. maaliskuuta 2010

Moccapaloi...

Meil on Halipepun kaa männy työvuorot IHAN ristiin heela veckan!! Mutta eilen oli taas pitkäst aikaan inanan ihana halihali-perjantai.
Olen koittanut paikata halipulaani leipomalla. En ole mikään suklaaaddikti, mutta jostain syystä olen jo vähään aikaan halunnut saada aikaan kunnon suklaaruudut, browniesit, ranskalaisen suklaakaakun tai jotain vastaavaa. En ole koskaan ollut kuivakaakkujen ystävä, mutta silloin tällöin mehevä suupala saattaa maistua. Löysin vanhasta Olivia-lehdestä moccapalojen reseptin, ja tahdoin, oi, jaata sen teidän kanssa, sillä niistä tuli niin hyviä, että oravatkin pyörtyisivät.

- Pohjaan tarttet: 4 dl sokerii, 3 munaa, 2 dl maitoo, 200 g sulatettuu voita, 5 dl vehnäjauhoi, 1 rkl kaakaojauhet, 3 tl leivinjauhet, 3 tl vaniljsocker.
-Kuorrutukseen tulee: 400 g tomusokerii (mul meni melkeen koko paketti), 2 rkl kaakaojauhet, 3 rkl vaniljasokruu, deci vaffaa kaffee, 65 g voita.
- Koristeeks tulis viel kookoshiutaleita, jos haluu. Mää en kyl laittanu.

Ota munat ja maito huoneenlämpöön. Lämmitä uuni n. 200:n, laita leivinpaperi pellille. Sekota jauhot, kaakao, leivinjauhe ja vaniljasokeri kulhossa. Kiehauta maito ja voi kattilassa ja jäähdytä kädenlämpöiseks. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja maito vaahdoksi. Ite vatkasin käsin ja noin 20 minsan raivokkaan vispaamisen jälkeen se alko näyttää vaahdolta, mutta ei se sellasta kovaa vaahtoo ollu, joka olis pysynyt kulhossa, kun sen olis kääntäny ylösalasin päänpäälle. Eli pehmeämpi vaahtoo siis toimii loistavasti. Sekoita vaahtoosi vuorotellen jauho- ja maitovoiseosta. Kaada taikina uunipellille ja kypsennä 1/2 tuntii. (Meiän superuunissa riitti 20 minsaa ja 180.n lämpö.) Jos oot epävarma, niin kokeile tulitikulla pohjaa, se on valmis sit ku tikkuun ei jää taikinaa kii.
Kiehauta kaffe, voi ja vaniljasokeri. Sekoita joukkoon tomusokeri ja kaakaojauhe ja sekoita kunnes seos on paksuhkoa ja sileää. Kaada pohjalle ja levitä tasaisesti koko alueelle. Anna jäähtyä tunnin. =)


Näitä tuli niin monta, että naapurillekin riitti. Ei ne oman kullan haleja kyllä voita, mutta VAPISE ARNOLD´S!!

9. maaliskuuta 2010

Punajuurisallad


Jestas, tänään tulee textii. Tässä vielä ELLEn tyttöjeniltavinkistä ainesvajeesta johtuen tuunaamani resepti. Enjoy.
6-12 raakaa punajuurta
oliiviöljyä
tonnikalaa vedessä
jäävuorisalaattii
villirucolaa
Kuori punajuuret ja paloittele 4:n osan lohkoihin. Laita uunivuokaan ja lorauta oliiviöljyä päälle. Paista 200* uunissa 25 minsaa. Jaa lautasille, laita sekaan loput ainekset. Mausta vaikka pippurilla ja tacascolla. Ja jos ELLE:n on luottaminen, laita kaveriksi fetaa.
OBS. Ainesten määrä on toki verrannollinen syöjien määrän mukaan.

2. maaliskuuta 2010

Borssikeitto

Tein eilen herkullista ja terveellistä borssikeittoa, ja ihan omalla styylillä. Juuresten strimlaamiseen menee aikaa ja kädet muuttuu punajuurista punaisiksi, mutta lopputulos on vaivan arvoinen.


Tarttet:
1 1/2 l vettä
babyporkkanoita
6 raakaa punajuurta
3 perunaa
250 g valkokaalia
2 sipulia
2 suurta valkosipulin kynttä
500g-1 kg naudanlihaa (itse käytin valmiiksi paloiteltua, mutta voit tehdä myös lihakimpaleesta)
laakerinlehden
tusina kokonaista mustapippuria
1 1/5 rlk suolaa
tujauksen tabascoa
creme fraichea
suolakurkkua
aikaa

Laita vesi kiehumaan suureen kattilaan, ota liha huoneenlämpöön ja kuori vihannekset. Laita kiehuvaan veteen liha, laakerinlehti ja pippurit. Anna kiehua tunti (ja mikäli käytät kimpaletta, keittoaika pitenee 30 min-1 h). Strimlaa sillä välin kasvikset käyttämällä kuorintaveistä tai juustohöylää. Myös kaali saa saman kohtelun, mutta babyporkkanat voi mun puolesta laittaa kokonaisina. Laita kasvikset isolle lautaselle venaamaan. Kun liha on kypsää, lisää suola ja ota kattila pois liedeltä. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota öljyssä hetken pannulla. Kaada osa valmistamastasi lihaliemestä siivilän läpi sipulin päälle ja heitä porkkanat sekaan. Siivilöi loput liemestä kulhoon ja laita liha johonkin venaamaan. Nyt sulla pitäis olla kattila vapaana. Kaada siihen sipuli-porkkanaliemi, loput lihaliemestä sekä kauan venaneet kasvikset. Anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia, tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Lisää tabascoa maun mukaan.
Tarjoile lihan, creme fraihin ja suolakurkun kanssa. Älä polta kieltä.

PS. Ja tosiaan jos teit sen kimpaleesta, se kandee pilkkoa.

Hae tästä blogista