Näytetään tekstit, joissa on tunniste suhteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suhteet. Näytä kaikki tekstit

22. maaliskuuta 2011

Pyykkitupadraama vol 2.

Kosto on suloinen..

Sen hullun naapurin unohtama teepaita roikkuu vieläkin narulla. Siis sen, jonka kanssa olin kuivattanut pyykkejä samaan aikaan ja se oli rytystänyt kaikki mun vaatteet ja heittänyt osan mun "rääsyistä" lattialle. Sen nyt olisi jotenkin voinut ymmärtää, jos mun vaatteet olisivat olleet sen vaatteiden tiellä. Ja sitten se jätti mulle sen lapun "eikö sulla ole sen vertaa aivoja..." Muistatte varmaan.

Annoin asian olla, mutta se asia on jotenkin vaivannut minua aina siitä viimekertaisesta pesuvuorosta asti. Kun tänään hain omat kuivat kuteeni kuivaushuoneesta, ja sen hullun teepaita oli edelleen siinä, en vain voinut vastustaa kiusausta. Otin kynan esiin ja kirjoitin sinisellä kuulakärkikynällä semi suurin kirjaimin, siniselle paidalle, textin "I´M AN ASS".

15. maaliskuuta 2011

Parahin 51 C,

"(15-vee?) nöyrimmät pahoitteluni riepujeni sijoittamisesta puhtoisten vaatteidenne kanssa samaan tilaan, tyhjille naruille tosin. Ikä alkanee painoo, sillä olinkin hajamielisyydessäin katsonut varaamani pyykkivuoroni päiväyksen väärin.

Joka tapauksessa, rääsyni tuskin olivat teille mitään pahaa tehneet, kun puolet oli ahdettu nurkkaan, toinen puoli lattialla, jossa on myös märehtinyt kellarihiiri.

Ensi kerralla vähän fiksummin, eikö.

-Naapuri Rääsynen- "

9. maaliskuuta 2011

Taisin katsoa pyykkitupavuoroni päivämäärän väärin

"EIKÖ SULLA OIKEESTI OLE SEN VERTAA AIVOJA, ETTET LAITA OMIA RÄÄSYJÄSI TOISTEN KUIVIEN VAATTEIDEN SEKAAN??!! VARAA OMA PESUTUPAVUOROSI SENKIN KÖYHÄ!!"

t: naapuri

8. maaliskuuta 2011

Voodoo-nukke

Tä on taas tosi tärkeetä. Kämppis ehdotti minulle voodoo-nuken tekoa. Harkitsen asiaa.

15. helmikuuta 2011

Tooth ache

Sensodyne helps when ur teeth ache. But is there a medicine for heartache?
Even I´ve myself been somehow disgussed by my poetic, sensitive crapp for the last three-four weeks. I´ve had bad days and worse days, but even some okay-moments. On the worse momentos I´ve been feeling surprizingly poetic and wrougt down strange word that have described my feelings at the moment.

Yeah, I´ve been working on songs. Lyrics. And actually I remember I´ve done that in the past, I usually when something bad has happened. I don´t know how to write happy songs. Or maybe I just don´t want to express my happy feelings, cause I´m afraid I´m gonne scare them away.

Gosh...listen to urself. Who are u, Lord Byron?

As Don Juan de Marco says: There´s only four important questions in the world, (of wich I can recall only three.) 1. What is the soul made of? 2. What´s the only reason to live for? 3. What´s the only reason to dye for? They all have the same answer.

Lööv.

And love could also be the answer for my question in the beginning. What cures a broken heart?
(I know, I´m gonne puke now.)

11. helmikuuta 2011

She´s gonne hrow the bush away anyhow

   The difference between beeing a maid of honour and playing a restaurant chefe is not huge. This week has been stressful. No don´t surf away, I´m not gonne complain. Sure, I´m honored to be the maid of honour, and I´m honored to be that together with my little sister. "She´s doing all the work," mum wowed. And she´s right. She hand crafted both the wedding dress and the cake for crying out loud with roses of white and two shades of pink.
   What did I do? Well..I was supposed to order a nice flower bush. I don´t really know how it happened, but I went to the florist, picked a bush and left the florist 50 euros poorer and a check of 183 euros. The Bride wasn´t satisfied. "I see," she said, told me to lay low for a while and forget about the florist. She would handle her bush herself.
   And she´s gonne throw the bush away tomorrow anyway. And knowing my luck, I´m not gonne catch it this time, nevertheless last time I run away from it. (Flying flowers used to be very scary ones..)
   Speaking of bushes. There´s gonne be some serious brazilian waxing going on at the house of the coasts next week. I´ve been growing a lawn ever sinc I heard my sister married into the beauty business.
   However. We put together a nice and glammy henparty for the Bride to be a couple of years ago, they tried to get married in Brazil a couple of months after those, got married six months from that and now, two years from that, is finally the wedding party. Was about time! You say. But in South America you have this thing called "manana".
   Congratulations you..wish you all the happiness in the world <3

2. helmikuuta 2011

Talk about Jojo-effect

   Joskus luulet, että olet löytänyt Sen Oikean. Mutta sitten paljastuukin, ettei se ollutkaan. Ja mikä pettynyt ja mälsä fiilis siitä tuleekin!! Harmittaa-harmittaa.?

   Se olikin liian pieni.

   Sillä minä en taatusti ole liian Iso! Olen viime viikkoina laihtunut aivan itsestään perus 53:sta 50,2:n. Itse on ihan hyvä fiilis. Edelliskesänä lihoin epäsännöllisten työ- ja unirytmien ansiosta 57:n, kun aineenvaihdunta tyssäsi. Saatoin olla tukalana massun toimimatta jopa 3-4 päivää. Kakkalääkkeet eivät auttaneet pidemmän päälle (ja niihin voi jäädä koukkuun). Vihannesviikot helpottivat suolen hommaa ja söin päivittäin luumupilttiä kaffen kanssa aamupalaksi, kunnes lopullisen helpotuksen toi ramppikuume (opastusten alkaminen museolla).

   60-luvun vintageleninki siis laajennettavana Mina de Viikin kynsissä. Toivoa saa, että saumavarat ovat riittävät yläselän kohdalta. Enää ei taida ehtiä rintojenpienennysleikkaukseen.

15. tammikuuta 2011

Be Carefull What U Wish for

Punking at a friends place, sitting in front of a MacBook* with two cats* and a karaoke bar on the other side of the street. And still not understanding what the hell just happened and why on earth?

27. joulukuuta 2010

A Fat Cat and a Long Way to the Crapper.

   Made it home through the snowstorm yeasterday. Spent a couple of days at mum´s place in the countryside. Maybe someday I´ll spend it with my boyfriend.
   Neither of us didn´t get much sleep the day before christmas. Had a long conversation in the night. Recommend to get all the weight off ur shoulders before the holidays.
   In christmas morning, as last year, we changed presents, and opened them immediately of course. Hugbut wowed his leather manbag and hopefully likes the new hugo boss fragrance as well, as I admire my feminine DKNY watch. Didn´t wanne admit, that I´d had something more masculine on mind, but I wanted to keep this one, because the fact that he had picked it for me, makes it just a little more special. 
  On Christmas eve we dined too fast, as always. I had let the hungre grow from the last day, by having only peasoup even thogh I had been working out at the gym. It´s hard to eat slowly when ur to hungry to join the table conversation. And got to admit I was kind of sulking that, that even this year I was the only one without an avec on the party.
   U got to love Christmas, even though it´s over before u know it, and goes pretty much the same pattern year after year. But not every Christmas U see living candles in the tree or get to dig urself through the snowbank to the crapper in the middle of the night..and oh, the cat has becomen so fat.

Happy Holidays everyone <3

28. helmikuuta 2010

Eka kerta


Olympiaviikon kruunasi ihanan inana "mysmys"-viikonloppu. Kävimme Halipepun kanssa leffassa tsiigaamassa Men who Stare at Goats. Emme kätsänneet, miksi se oli saanut vain kaksi tähteä. Mutta tosiasiahan onb, ettei koskaan saa uskoa kriitikkoja. Suosittelen, rekommenderar.
Se oli tosiaan eka kerta, kun olimme Halipepun kanssa leffassa. Otimme takarivin reunimmaiset paikat kolmossalin sisänurkasta. Olimme popcornisotaa, pitelimme kädestä, pussailimme ja nauroimme muita ihmisiä.
Leffan jälkeen menimme extempore syömään ravintola Bossaan. Pihvi oli mehevää. Sitten kipaisimme UDV:ssä ja nappasimme mukaan vielä leffan ja pari pussia karamelliä.
Ainakin yksi päivä viikosta pitäisi pyhittää reffeille. Olkoon se Halipäivä.

11. helmikuuta 2010

Morkkisbiisejä

Chisun hieno kpl Sama Nainen soi päässä. Eikä se lopu

Mussa ei oo mitään, mussa ei oo mitään uutta
oon vielä samanlainen
sama mieli
sama sydän
sama nainen.

12. tammikuuta 2010

Ole hiljaa ja toivo oikein kovin..

Tisseihin sattuu, alaselässä on painetta, alavatsa on turvonnut. Töissä on pakko saada kaakaota, vaikken olekaan nykyään mikään suklaanystävä.
Nukuin melkein pommiin, mutten ihan. Ehdin kunnialla kakkaduuniin, säädin pulpetin seisoma-asentoon, vastasin 419 puheluun ja kun työpäivä oli pulkassa, kipitin kotiin. Siellä odotti Halipeppu. Halipeppu oli shoppaillut uusia koristetyynyjä. Ja keittiössä oli maljakollinen kukkia Murulle.
Tämä on eka kerta, kun saan mieheltä kukkia. Siis ylioppilasruusuja ei nyt lasketa. Olen usein, varsinkin suhteen alussa, vihjaillut vaivihkaa, että onpas tuossa elokuvakohtauksessa kauniita kukkia, ja sitten ihmetellyt, miksei viesti ole mennyt perille.
"Halipeppu, mistä hyvästä Muru saa kukkia?" kysyin tohkeissani.
"No ihan siksi vaan koska Muru on niin söpö", Halipeppu sanoi.
En ole myöskään hiihkahtanut edes siitepölystä viime aikoina. Viimeksi sain noottia siitä, kun puolvuotispäivänämme ihmettelin kiusaksi, että missäs kimppu viipyi.
Eli, kun olet hiljaa ja toivot, oikein oikein kovin, silloin kukkia ilmestyy ovista ja ikkunoista.
Sanokaa minun sanoneen.

Menkkoja odotellessa, Tsingeling!

14. marraskuuta 2009

Kanankoipiraato


Viimeyönä töissä ei tapahtunut mitään erikoista, 13. perjantaista huolimatta. Anna Puu soitti yökerhon alakerrassa, mutta minä en baaritiskin takaa päässyt sitä kuulemaan. Unelmavävyjen tahdissa sekoitin improvisoidun Tom Collinsin charmikkaalle herrasmiehelle ja Pingviinin fiinille naishenkilölle. Joku unohti luottokorttinsa maksupäätteeseen. Ainakin jollakin oli huono tsägä. Ja taas piti opetella hinnat uusiksi. Thank God meillä Suomessa ei ole 1 tai 2 centtisiä.
Mun mies on lähdössä reissuun. Se on muutaman päivän poissa työpaikkansa virkistäytymistoimenpiteissä. Saan tilaisuuden jatkaa puhdistautumisprosessiotani kaikessa rauhassa, ilman silmien pyörittelyä ja "voi sua"-kommentteja. Mehupaastoon en jaksa nyt ryhtyä, sillä koko suolentyhjennysmissio tuntuu tällä hetkellä ajatuksena turhan rasittavalta. Jotain uutta tahtoisin testata. Löytyisiköhän goopista vinkkejä?
Mulla on menossa toinenkin testi. Tiedäthän, kun joillekin kämpän siistinäpito tapahtuu kuin itsestään ja toisille se taas vaikuttaa olevan uskomattoman vaikeaa? Pienet jutut, jotka voivat olla yllättävän häiritseviä. Kuten tyhjän WC-paperirullan jättäminen telineeseen, kylppärin lattian ja WC-istuimen pyyhkiminen suihkun jälkeen ja asioiden lojuminen joka puolella. Miksei likaiset kalsarit löydä pyykkikoriin, vaan levittäytyvät viikoksi sängyn ympärille? Miksi on niin vaikeaa asettaa tyhjät kaljatölkit roskiskaappiin asti. Ne jostain syystä aina jäävät tiskipöydälle näytille.
Minulla on missio. Seuraan ja raportoin edellispäivän kanankoipiraadon kohtaloa seuraavina päivinä. Itse koen ruoantähteiden ohjaamisen roskikseen jotenkin luonnollisena. Mun miehellä on välillä tapana "unohtaa" omansa lautaselle ja jättää likaiset astiat lojumaan keittiöön, ikäänkuin ne siitä itsestään katoaisivat. Mulla on hyvä mies. Hän kyllä tiskaa, jos pyydän. Ja pesee minunkin pikkuhousut. Mutta joskus...grrr. Minä olen päättänyt olla nalkuttamatta. Viestin voi saada perille nätilläkin tavalla.
Jokaisella jonkun kanssa kimpassa asuvalla on samat ongelmat, eivätkä ne miksikään muutu. Minulla on kaksi siskoa, ja meillä kaikilla on omat siivoustapansa. Olen oppinut olemaan häiriintymättä pikkuseikoista sen kummemmin. Haluan todistaa, että ärsyttävät asiat voidaan kääntää huviksi.

Tsingeling.



Hae tästä blogista